tiistai 3. marraskuuta 2009

Temperatesti

Ostin aikoja sitten huutokaupasta huteran tuolin. Se oli ruskea, öljytty (ostohetkellä edelleen tahmainen) ja sitä käytettiin silloin tällöin, kun oli vieraita eivätkä tuolit meinanneet riittää. Nykyisin se on ollut enimmäkseen parvekkeella, vuodenajasta riippuen kukkapöytänä tai milloin minäkin. Vuosi sitten kesällä päätin kokeilla, voiko munatemperaväreillä maalata huonekaluja. Niinpä maalasin tuolin enimmäkseen preussin- eli pariisinsinisellä ja elävöitin väriä hitusella kirkasta ultramariinia. Värin kuivuttua sudin tuolin tavallisella puuöljyllä, jolla yleensä käsittelen parvekkeella olevan penkin. Muuta ei sattunut sinä hetkenä olemaan käsillä. Hämmästyksekseni väri on pysynyt samana auringonpaisteista, sateista ja pakkasista huolimatta, vaikka tuoli muuten on huteroitunut entisestään, muuttunut ihan vinoksikin. Vinous ei haittaa - nyt tuolilla on kynttilälyhty talvea, pimeää iltaa ja joulua odottamassa.

Ei kommentteja: